Eilen oli oikein mukava ja lämmin harjoituspäivä ja sehän tarkoittaa sitä että Peppi ei liiku pahemmin ylimääräisiä.

Menimme 45 min aikaisemmin kuin muu ryhmä harjoittelemaan A:ta yhden toisen parin kanssa. Eipä siitä jaksa kertoa muuta kuin että kerran meni ylös omin avuin ja 20 muuta kertaa tuuppailimme peffasta eli pelkoa oli ja reippaasti. Tällä kertaa kipusimme ohjaajan kanssa vuorotellen esteen päälle joten Peppi meni sen ehkä vähän paremmin. Se oli niin toivotonta etten viitsi edes siitä sen enempää puhua :/

Sitten teimme radan: hyppy, puomi, haltuunotto hyppy, kierrä hyppy, puomi, haltuunotto hyppy, kierrä hyppy, puomi, hyppy, kierrä hyppy, hyppy, hyppy, hyppy.

1. kerralla Peppi ei hypännyt edes ensimmäistä ja jätimme sen siihen.
2. kerralla Peppi hyppäsi ensimmäisen ja meni puomin ja se jäi jälleen siihen.

Ihan näin lyhyesti voisin sanoa että olin TODELLA turhautunut tästä harjoituskerrasta.
Oliko syynä lämmin ja aurinko, A:n harjoittelu, ohjaajan (mun) turhautuminen kun ei edes 1. hyppy mennyt, jokin muu?? Niin, tiedä häntä mutta nyt ohjaajakin huomasi miten HERKKÄ tämä meidän Pepukka onkaan.

Harjoituspäivä otti sen verran koville meidän tytölle että aamullakin vain jatkoi makaamista kun yleensä tulee heti ovelle mua vastaan häntä heiluen :O

Jättäisin tämän kaiken tähän ihan just nyt mutta kuten ohjaajanikin sanoi ja minkä olen itse omin silmin havainnut että Pepillä ON vauhtia, innostusta, mahdollisuuksia mennä vaikka läpi harmaan kiven... mutta se on siellä niin piilossa välillä ettei sitä saa millään kaivettua esille. Tämän takia en haluaisi vielä luovuttaa, enkä luovuta perskule.

Tuli kyllä mieleeni myös että jospa Pepin lonkissa tai polvissa olisi sen verran vikaa että ne kipuilisivat ja siksi ei pidä mistään hyppelystä mutta tuota ajatusta sotii vastaan se yltiöpäinen riehuminen aina silloin tällöin, kai ne silloinkin sattuisivat :O.

Nyt meillä ei ole enää agia ja paikkaa emme saaneet ryhmistä vaan olemme jonossa. Nyt on sitten vaihtoehtoina käydä torstaisi-iltaisin ryhmässä joka harjoittelee vielä ennen kesälomia muutaman kerran, tekevät ratoja ja siellä voisi kokeilla hyppääkö edes ensimmäistä. Sit jos maksais harjoittelumaksun hallille niin voisi käydä yksin harjoittelemassa mutta kyllä nämä mun yksin lähtemiset nyt jo on nähty tai sitten jos yrittäisi päästä harjoittelemaan johonkin toiseen seuraan. Olisi nimittäin ihan mukavaa käydä ihan vakiona jossain pienemmässä porukassa ja vielä yrittää Pepin kanssa vaikka haasteellista siitä tuleekin.

Silmissäni on vielä mielikuva: alku hankalaa, kovaa yrittämistä, epätoivoa, kunnes vihdoin... SUURTA onnistumisen iloa kun näen Pepin menevän vaikean esteen tai pienen radanpätkän häntä heiluen, iloinen pilke silmissä.

Ei tässä vielä voi luovuttaa mutta jokin mättää nyt.